Lähde villiin länteen ja nauti lehmipoikien pyssyleikeistä Bounty Showdown -kolikkopelissä. Vanhan ajan tunnelmaa kohotetaan asiaan kuuluvilla symboleilla, sekä pitämällä itse pelin perustoiminta klassisella tasolla. Tämä siis tarkoittaa 5x3 rullarakennetta, jonka kautta kulkee kymmenen voittolinjaa. Näin myös pelin panostaso ja voitot pidetään mielenkiintoisella tasolla.
Pelin rakenteesta käy selvästi ilmi, että se on suunniteltu ensisijaisesti mobiililaitteita varten. Slotti toimii kuitenkin aivan yhtä hyvin tabletin ja pöytäkoneen kautta. Pelin grafiikat ovat yksityiskohtaisia, vaikkakin animaatiot on pidetty taustakuvaa lukuun ottamatta efektien tasolla. Kaikkea rullilla tapahtuvaa toimintaa säestää hieman uhkaavan oloinen musiikki, joka sopii erinomaisesti rosvojen ja palkkionmetsästäjien välienselvittelyä.
Pelin kymmenen voittolinjaa kulkevat kaikki vasemmalta oikealle, läpi viiden rullan joista jokaisella on kolme paikkaa symboleille. Erilaisia perussymboleita pelistä löytyy kahdeksan kappaletta. Näiden lisäksi mukaan mahtuu wildi sekä bonus-wildi. Viidestä kolmeen samaa symbolia aktiivisella voittolinjalla tuo pelaajalle voiton.
Korttia rajaseudulla pelattiin varmaan paljon, eikä siis ole mikään suuri yllätys että neljä korttipakan maata ovat päässeet Bounty Showdown -kolikkopelin rullille mukaan. Ne muodostavat pelin pienten voittojen yhdistelmät. Suurempia voittoyhdistelmiä pääse jahtaamaan neljän karjapaimenen avulla, jotka toki saattavat ansaita elantonsa hieman muillakin tavoin. Revolverin rulliin syövytetty pääkallo taas toimii wildina.
Tämän kolikkopelin perusmekaniikka ei siis ole kovin monimutkainen. Peli sopii erinomaisesti niille pelaajille, jotka etsivät suuria voittoja normaaleista voittyhdistelmistä. Pelin varianssi on varsin korkea, mutta palautusprosentti takaa sen, että kun voitot osuvat kohdalle voi taskut täyttää kullalla ja kolikoilla. Toki vielä isompia voittoja ja saavutuksia on saatavilla erikoistoimintojen kautta.
Wild ei tässä pelissä ainoastaan korvaa muita symboleita voittoyhdistelmissä, vaan myös käynnistää pelin bonustoiminnot. Wildien yhdistelmistä saatavat nousta jopa tuhatkertaisiksi linjapanokseesi nähden.
Kun kaksi bonuswildia esiintyy rullilla missä tahansa järjestyksessä käynnistyy Double Bonus Respin. Ensin kaikki mahdolliset voitot maksetaan pelaajan pelitilille, ja tämän jälkeen ne kaksi rullaa, joissa on wildeja, lukitaan paikoilleen. Muut kolme rullaa pyörivät ylimääräisen kierroksen, antaen mahdollisuuden uusien wildien keräämiseen sekä uusie voittoyhdistelmien luomiseen.
Kolme, neljä tai viisi wildia rullilla samanaikaisesti johtaa 10, 15 tai 20 ilmaiskierrokseen. Nämä Showdown Free Spins ilmaiskierrokset alkavat omalaatuisen onnenpyörän pyöräytyksillä. Tästä onnenpyörästä löytyy kuusitoista lohkoa, joista jokaisessa on oma voittokerroin. Suurin mahdollinen kerroin on 100x ja pienin mahdollinen on 1x. Pelaaja saa kierrättää pyörää kolme kertaa, jonka jälkeen kaikki saadut kertoimet lasketaan yhteen.
Kun wildi osuu ruudulle ilmaiskierrosten aikana maksaa se aina kokonaispanoksen kerrottuna tällä kertoimella suorana voittona, sekä tietysti kaikki voitot jossa symboli on osallisena. Jos pelaaja onnistuu saamaan wildeja kolme kappaletta saa hän samalla lisää ilmaiskierroksia, sekä yhden kierroksen onnenpyörään lisää.
Pelaaja voi halutessaan aktivoida Showdown Free Spins toiminnon kertamaksulla, joka on 80 kertaa kokonaispanoksen suuruinen.
Bounty Showdown -kolikkopeli on yhdistelmä raakaa toimintaa ja kovaa panostusta onnepyörän ja ilmaiskierrosten tuottamiin voittoihin.
Pelin minimipanos on €0,10 ja maksimipanos €100, ja tästä välimaastosta on helppo löytyy omalle kukkarolle sopiva riskialtis panos. Jos kaipaat klassista toimintaa ja jännittäviä pelikeirroksia on Bounty Showdown oivat valinta.