Jo vuonna 1865 julkaistu Liisan seikkailut ihmemaassa -romaani kuuluu lastenkirjallisuuden ehdottomiin klassikkoteoksiin. Vuosikymmenten saatossa tarinasta on tehty monia tulkintoja ja vielä enemmän se on vaikuttanut elokuviin, sarjoihin, kirjoihin ja myös peleihin. Löyhästi Liisan tarinaan ihmemaassa perustuu myös Fantasma Gamesin Alice in Adventure Land -peli. Pelissä Alice, eli Liisa, on kuviteltu varsin eri näköiseksi, kuin perinteisesti, sillä blondien hiusten sijaan Alicella on värjätty punainen tukka ja myöskään hammasraudat eivät yleensä ole olleet osa hahmon ulkonäköä. Myös muut romaanista tutut hahmot on päivitetty ja osa jätetty kokonaan pois. Itse pelissä on paljon toimintoja modernien pelien tapaan, eli tekemistä ja vauhtia riittää alusta loppuun.
Alice in Adventure Land on korkean volatiliteetin peli. Tästä johtuen pelisse voittaminen on keskimääräistä peliä harvinaisempaa, mutta voitot ovat myös keskimäärin tavallista suurempia. Pelin isoin mahdollinen voitto on 10 000 x panos.
Pelikentän taustalla on kumpujen ympäröimä niitty, jonka keskiosassa näkyy aluksia. Ihmemaasta ei tällä kertaa ole kyse, vaan Seikkailumaasta. Hahmot on toteutettu piirrosgrafiikalla, eikä animaatioissakaan ole valittamista. Melko nopea taustamusiikki sopii teemaan hyvin.
Pelissä on viisi rullaa neljässä rivissä ja kaikkiaan 20 voittolinjaa. Voiton saa, kun voittolinjalla on vähintään kolme symbolia vierekkäisillä rullilla vasemmanpuolimmaisesta rullasta lähtien. Pienin mahdollinen kierrospanos on 0.20 € ja suurin puolestaan 20 €.
Voittosymboleista arvokkain on Alice, eli Liisa. Muita symboleita ovat jänis, taskukello, teepannu sekä shakkipelin ratsu. Pienimpiä voittoja tuovat korttipakan maita edustavat symbolit hertta, pata, risti ja ruutu.
Pelin Wild on yksinkertaisesti W-kirjain. Tällä on kaksi roolia, se korvaa minkä tahansa voittosymbolin voittolinjalla, mutta myös toimii itsenäisenä ja samalla kaikkein arvokkaimpana voittosymbolina, jos voittolinjalla ei muita symboleita ole.
Erikoissymboli on irvikissasta innoituksen saanut Rocketkat-symboli. Se voi ilmestyä vain rullille 2-5 ja toimii Wildina. Mikäli rullille osuu enemmän kuin yksi Rocketkat-aktivoituu Rocketkat Feature -toiminto. Tässä toiminnossa rullilla olevat Rocketkat-symbolit siirtyvät rivillä vasemmalle jättäen jälkeensä satunnaisen määrän Wildeja. Alkuperäinen Rocketkat-paikka jää aina Wildiksi. Jos ne ylittävät Wild-symbolin, voi Wild-symboli muuttua kertoimella 2 voittavaksi Wildiksi ja jos sillä on jo kerroin, voi kerroin nousta yhdellä aina kertoimeen 9 saakka.
Pelin Scatter on punainen sydän, joka voi ilmestyä vain rullille 2, 3 ja 4. Saamalla kolme Scatteria, pääsee pelaaja Adventure Free Spins -bonuspeliin.
Pelissä on käytössä myös ostobonus. Aluksi annetaan 12 ilmaiskierrosta. Adventure Free Spins -toiminnossa pelikentän vasemmalla puolella on 15-osainen mittari. Jokainen Scatter nostaa mittarin arvoa yhdellä. Edetessään mittarissa, saa pelaaja käyttöönsä uusia toimintoja seuraavasti:
Ultrabomb Feature -toiminnossa peliin esitellään uutena symbolina pommi. Se tulee joka kierroksella rullalle 1 ja sillä on numero arvo. Mikäli Rocketkat kulkee sen läpi, pommi aktivoituu ja muuttaa numeroarvonsa mukaisen määrän satunnaisia symboleita pelikentällä Wildeiksi tai jos kyseessä on jo Wild, Wild-kertoimeksi.
Adventure Spin -toiminnossa pelaaja saa 3-7 pommia ja 3-7 Rocketkat-symbolia satunnaisesti pelikentälle. Tässä toiminnossa Rocketkat voi liikkua myös ylös- ja alaspäin.