Apu

Tietoa meistä

Vastuullinen pelaaminen

Rekisteröidy
Pirots

Pirots

Pirots

Merirosvoteema kuuluu kolikkopelien yleisempiin teemoihin. ELK Studios on kuitenkin tuonut aivan uuden näkökulman tähän teemaan, kuten pelin alkuanimaatiosta nähdään. Siinä ”Pirates”-sana muuttuu ”Pirots”-sanaksi. Pian pelaajalle selviää, mistä on kyse, pelissä onkin pääosassa ihmismerirosvojen sijaan lintumerirosvot. Yllätykset eivät tähän lopu, sillä pelin voittojärjestelmä on myös innovatiivinen, pelissä ei ole linjavoittoja, rykelmävoittoja, eikä edes Scatter-voittoja.

Kaiken tämän päälle merirosvotunnelmaa ollaan kuitenkin luotu hyvin grafiikalla ja äänillä, joten peli on ehdottomasti kokemisen arvoinen. Modernien pelien tapaan, toiminnoissa ei myöskään ole pihistelty.

Pirots pelin volatiliteetti on keskitason ja korkean välillä. Pelissä saa siis voittoja hieman harvemmin, kuin keskimääräisessä pelissä, mutta voitot ovat myös hieman suurempia. Pelissä voi voittaa enimmillään 10 000 x panosta vastaavan summan. Pelikierros päättyy, mikäli kyseinen summa saavutetaan.

Pirots ominaisuudet

Pelin taustalla soi merirosvotyylinen musiikki ja pelin maisema on kuvankaunis trooppinen saari, kuin suoraan postikortista. Pelikenttä on jonkinlainen köysiviritys. Kentässä on viisi riviä ja viisi saraketta, eli kaikkiaan 25 symbolipaikkaa. Näistä paikoista neljä menee joka kierroksella pelissä pääosaa näytteleville linnuille, jotka ovat kaikki eri värisiä, punainen, violetti, sininen ja vihreä. 

Pelissä on käytössä erittäin innovatiivinen voittojärjestelmä. Linnut nimittäin keräävät itsensä värisiä jalokiviä, mikäli ovat jalokiviin kosketuksissa pysty- tai vaakasuunnassa. Lisämahdollisuus on, että jos linnut ovat vierekkäin, ne silloin tällöin vaihtavat paikkaa, niin, että paikkaa vaihtava lintu pääsee itsensä väristen jalokivien viereen. Kerätyt jalokivet ja toimintasymbolit korvataan ylhäältä putoavilla uusilla symboleilla. Jalokivisymboleissa on viisi arvotasoa, jotka voivat nousta, mikäli linnut keräävät sopivia toimintasymboleita. Alimmalla tasolla jalokivi on tavallinen, toisella tasolla siihen lisätään kultanauha, kolmannella tasolla kultanauhan keskellä on jalokivi, neljännellä tasolla jalokivellä on kruunu ja ylimmällä tasolla jalokivellä on jalokivikoristeinen kruunu.

Toimintasymboleita on useaa eri tyyppiä, joilla kaikilla on eri ominaisuudet:

  • Valkoinen korotussymboli – Korottaa sen keränneen linnun värisiä jalokiviä 1-3 tasoa riippuen symbolissa näkyvästä numerosta
  • Monivärinen korotussymboli – Korottaa kaiken värisiä jalokiviä 1-3 tasoa riippuen symbolissa näkyvästä numerosta
  • Rommitynnyri – Muuttaa sen ympärillä olevat jalokivet saman värisiksi, kuin sen kerännyt lintu tai satunnaiseksi määräksi toimintasymboleita
  • Kolikko – Kolikkosymbolin arvo kerrotaan panoksella ja maksetaan voittona
  • Wild – Korvaa minkä tahansa värisen jalokiven sen hetkisellä arvotasolla
  • Pommi – Räjähtää, kun voittoja ei ole enää kerättävissä. Kaikki lähellä olevat symbolit tuhoutuvat toimintasymboleita lukuun ottamatta ja korvautuvat uusilla. Räjähdys myös laajentaa pelikenttää, joka voi olla maksimissaan 8 riviä ja 8 saraketta suuri. Linnut pakenevat räjähdystä, mutta palaavat linnunpesiinsä ennen seuraavan kierroksen alkua, eli kyseinen efekti on vain visuaalinen.

Kierroksen jälkeen jalokiviarvot palautuvat alimmalle tasolle ja pelikenttä palautuu oletuskokoon. Pienin mahdollinen panos pelissä on 0.20 € ja suurin puolestaan 100 €, joten panosvaihtoehtoja riittää varmuudella jokaiseen makuun.

Kierroksia on mahdollista pelata yksittäin tai automaattipelinä, jolloin jokaista kierrosta ei tarvitse erikseen käynnistää. Automaattipelissä vaihtoehtoina ovat 10, 25, 50 ja 100 kierrosta. Automaattipelin voi kuitenkin pysäyttää manuaalisesti millä hetkellä tahansa.

Pirots bonukset

Pelin Scatterina toimii Ankkuri-symboli, lintujen pitää kuitenkin kerätä ne pelikentältä, jotta niillä on tehoa. Keräämällä 3 Scatteria, käynnistyy bonuspeli. Pelaaja saa tällöin 5 ilmaiskierrosta. Ilmaispudotusbonuspeli alkaa sen hetkisellä sarakkeiden ja rivien määrällä ja myös jalokivien voittotaso pysyy samana. Jos linnut keräävät ilmaiskierrosten aikana 3 bonus-symbolia, saa pelaaja lisää ilmaiskierroksia.

Pelaaminen voi aiheuttaa riipuvuutta. Pelaa vastuullisesti.
Vastuullinen pelaaminen
mga-white-logo-svg
Turvallisuus ja Luotettavuus
gambling-therapy white
egba white
ecogra
protect integrity white
carbon-footprint white
ibia white logo
Turvalliset Maksuvaihtoehdot
visa-logo.svg
 VisaElectronWhite
MasterCardWhite
MaestroWhite
ApplePayWhite
trustly-logo white
Brite-svg-white
SkrillWhite
NetellerWhite
© Copyright 2025, CasinoHuone. Kaikki oikeudet pidätetään.
"Casinohuone" on rekisteröity tavaramerkki. Casinohuone ei liity tai ole yhteydessä mihinkään urheilujoukkueeseen, tapahtumien järjestäjään tai pelaajiin, joita esitellään sen verkkosivustoilla. Casinohuone ei liity tai ole yhteydessä mihinkään mobiilibrändiin. Tätä verkkosivustoa ylläpitää Kserol PLC, jonka rekisteröity toimipaikka on Level 6 - The Centre, Tigne Point - Sliema, TPO 0001 - Malta.
Lisenssin virallinen numero on MGA/B2C/1031/2023, myöntöpäivä 26.1.2024 ja viimeinen voimassaolopäivä 25.1.2034. Kserol PLC toimii Malta Gaming Authorityn (MGA) antamalla luvalla. Tämän viranomaiselimen vastuulla on kaiken Maltalla tapahtuvan pelaamisen hallinnointi. Lisätietoja MGA:sta on osoitteessa www.mga.org.mt Pelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti.